Kaikki muistavat nuo jäykkävartaloiset rivissä poukkoilevat irlantilaiset, jotka valloittivat maailman 1990-luvulla. Sekoitus irlantilaista ja balkanilaista musiikkia sekä kansantanssista innoituksensa saanut tanssityyli vetosivat laajaan kuuntelija- ja katsojajoukkoon: Miljoonat ihmiset kävivät suurilla areenoilla ihailemassa tätä kiehtovaa musiikin ja tanssin näytöstä. Mutta miten koko ilmiö käynnistyi? Miten kansantanssi ja kansanmusiikki pääsivät suurille lavoille ja listojen kärkeen?

Riverdancen synty

Riverdancen alkusysäys oli Timedance-esitys, jonka miljoonat katsojat näkivät vuoden 1981 Euroviisufinaalin yhteydessä. Tämä väliaikanumero jäi elämään varsinkin säveltäjien Bill Whalenin ja Dónal Lunnyn mieleen, ja kun vuonna 1994 Irlannissa kisattiin jälleen euroviisuvoitosta, väliaikanumeroksi suunniteltiin energinen evoluutio Timedance-esityksestä: Riverdance, kaikkien aikojen kuuluisin Euroviisujen väliaikanumero oli syntynyt.

Kulta-aika

Kuuluisien tanssijoiden jalat viuhtoivat, ja katsojat maksoivat lipuista suuria summia nähdäkseen aidot ja alkuperäiset Riverdance-tanssijat. Dublinin ja Lontoon areenat täyttyivät vuonna 1995 ja seuraavana vuonna oli vuorossa USA. Tanssijoiden jalat painoivat parkettia ja rahaa täydellä teholla, ja USA:kin oli polvillaan näiden tanssijasankareiden edessä. Kun toinen tanssijatiimi vuoli dollareita, toinen tiimi jatkoi eurojen ja puntien parissa Euroopassa. Riverdance-innostukselle ei näkynyt loppua ja suurien teatterien esitykset myytiin loppuun ilta toisensa jälkeen. Sateenkaarenpää oli löytynyt ja kultaruukun annista iloitsi koko Irlanti.

Hiipuminen

Uutuudenviehätys menee sinne, missä on jotain uutta. Vuonna 1997 Riverdance ei enää täyttänyt sitä kriteeriä, vaan se oli jotain mikä oli jo nähty ja koettu. Katsojien into irlantilaisiin hypähtelijöihin hiipui kuin kesä syksyn tullen. Ja sitten tuli talvi: Esitykset siirtyivät aina vain pienempiin teattereihin ja Riverdance peittyi lumen alle maailman tietoisuudesta. Jäljelle jäi muutamia riutuvia esityksiä, jotka kuitenkin ovat olleet sinnikkäitä. Edelleenkin pienikokoisempia Riverdance-tuotantoja pyörii ainakin Irlannissa ja USA:ssa.

Mitä tästä opimme?

Suuri opetus tässä tarinassa lienee se, että kansantanssikin voi nousta ilmiöksi; asiaksi, josta voi lukea suuria otsikoita suosituimmista medioista; asiaksi joka täyttää katsomot; asiaksi joka ei ole vain kurssi kansanopistolla. Lopultakin jos jalkojaan heiluttelevat irlantilaiset voivat onnistua valloittamaan maailman, niin silloin voi kyllä kuka tahansa pystyä samaan –jopa sinä tai minä tai vaikka kansantanssiryhmä Suomesta.